Kuin kanaviillokki kädessä

Viimeisen blogipostaukseni jälkeen jouduin keskelle vääjäämättömien tapahtumien massiivista pyörrettä, jonka seurauksena kiinnostukseni moniin asioihin, kuten bloginpitoon, lopahti äkisti kokonaan. Aallonpohjan ohitettuani olen nyt jälleen kaivanut näppiksen kaapista ja alkanut pohtia syntyjä syviä. Kun vielä ainoat aidot onnistumisen kokemukset nykyään liittyvät tekstien tuottamiseen, on yhtälö selvä: kirjoittaa pitää enemmän ja useammin.

Pitäisi sitten muistaa tämä kanssa.

Tänään on onneksi omaa aikaa, ja kaiken lisäksi vielä visio siitä, miten sitä aion käyttää. D-K anoi ja sai lomaa ihmissuhteesta järjestöpuuhiansa varten ja hävisi pääkaupunkiseudulle, joten Marsulla on koko parisänky omassa käytössään - jääkaapin sisällöstä puhumattakaan. Jotain herkkua voisi askarrella lounaaksi, jos vaikka joku naapuri tulisi kylään. Ja eiliseltä aamupalalta jäi vielä jäätelöäkin, eli jälkiruokaakin on.

Muita kuin syömiseen liittyviä huolia ei onneksi tänään vielä ole muistunut mieleen. Paitsi että hiukset ylettyvät taas kiinni. Se tarkoittaisi parturiajan varaamista, mutta tästä kaupunginosasta ei ole vielä löytynyt tyydyttävää kampaajaa, joka ymmärtäisi luonnonkiharoiden päälle. Ihan joka kerta ei huvittaisi käyttää yritys ja erehdys -metodia, eikä hinnankaan tarvitsisi olla kaupungin korkein. Ratkaisemattomaan ongelmaan täytyisi sitä paitsi saada hyvä selvyys lähikuukausien aikana, sillä hääkampaus pitäisi teettää jossakin, ja Se Oikea Kampaaja on opiskelukaupungista yhä löytymättä. Miksi emme sittenkin valinneet Ahlaisten kirkkoa?

Jyrsijät-projekti asuu D-K:n luona

Meillä Jyrsijälässä on pyritty taloudenhoito jakamaan mahdollisimman tasaväkisesti. Niinpä Marsu pesee pyykit ja hoitaa vaatehuollon ja Data-Kurre tiskaa astiat. Muussa siivoamisessa vallitsee kauhun tasapaino, eli siivoamisen aloittaa se, joka ensin häiriintyy nurkkien harmaista asujaimista. Useimmiten tämä on D-K, joka tavallisesti siivotessaan pyyhkii kostealla koko asunnon lattiasta kattoon, tamppaa matot, pesee lattian ja kiillottaa kattokruunun ranskanleivällä. Marsun siivoaminen on paljon vähemmän ryppyotsaista: isoimmat pölykoirat voi pyydystää haavilla ja niiden pienemmät toverit lakaista maton alle D-K:n vanhalla t-paidalla.

Arvannette, että tällainen ei kauaa käy laatuun. Niinpä kaksiossa on käyty jo monta periaatteellista keskustelua siivoamisen intensiteetistä - ja myös monista muista aiheista. D-K nimittäin huolehtii usein gradunteon ohella perheen ruokahuollosta ja tarkistaa, että Marsu saa vatsansa täyteen rankan työpäivän jälkeen tai sen puolivälissä. Tämä tietysti sapettaa pörröhäntäistä osapuolta, joka paljon pussimuusin keittelyä mieluummin laatisi tyylikkäitä taulukoita ja asetteluja opinnäytetyöhönsä. Marsu taas kaipaa katsekontaktia ja leppoisaa jutustelua, joihin on kaksi-ja-puolivuotisen yhdessäolon aikana jo ehtinyt tottua. Jyrsijöiden intressit ovat siis ilmeisen epäyhtenäiset ja yhteentörmäyksiä on sattunut viime viikkoina suorastaan harmittavan usein. Odotammekin siis innokkaina Kurren Gradun valmistumispäivää. Silloin pyöräillään kaukaiseen kaupunginosaan katsomaan vuoden päästä käytettävää vihkikirkkoa. Oi onnen päivä. Lasken jo tunteja.

D-K:n persikkabroileri on kyllä hurjan hyvää. Toinen herkku on Siskon tekemä kanakeitto. Sitä ehkä saadaan taas maistella ensi viikolla, kun VR kuljettaa Rakkaan Pirjon luoksemme Jyväskylälandiaan viettämään talvilomaansa. Täällä Pohjolassa sitä talvilomaa kelpaakin vietellä, kun hiihtokelitkin ovat nyt toukokuun puolivälissä parhaimmillaan. Että muista Sisko vaan ottaa ne villahousut mukaan, ilman tulee vilu.

Terveyskeskusjono päivässä

Heräsin liian aikaisin ja päätin vihdoin tehdä sen, mitä olen suunnitellut jo monta päivää - kirjoittaa blogimerkinnän. Tosin juuri nyt ei tunnu olevan mitään sanottavaa. Aamulla harvoin on - D-K:kin valvoo aina kahteen yöllä päästyään kunnolla dataamisen makuun - mutta viime aikoina on tuntunut siltä, että minula on muutenkin tosi vähän sanottavaa yhtään mistään minä tahansa vuorokaudenaikana. Ehkä jonakin aurinkoisena iltapäivänä siinä kahdentoista ja kahden välillä voisi olla hyvä hetki. Harmittavaa kyllä, tuohon aikaan olen lähes säännöllisesti töissä, unkarintunnilla tai kansalaisopiston ompelukurssilla, niin että minulla on aina toimiva tekosyy olla kirjoittamatta. Lopulta perhe ja ystävät lähestyvät äärimmilleen turhautuneina ja ilmoittavat pettyneensä kykyyni ylläpitää toimivaa suhdetta blogiini. Mitä suhdetta?

Vietin viikonlopun kotipaikkakunnalla kaksi viikkoa sitten. Otin junaevääksi kaksi omenaa, jonka yhteydessä sisko siteerasi sitä vanhaa kansanviisautta omenista ja lääkäreistä. En silloin kai osannut kommentoida asiaa mitenkään; viime aikoina vain on tullut syötyä melko paljon omenia, joiden ainoa huono puoli välipalana on se, että niiden kuorimiseen menee kolme kertaa kauemman aikaa kuin niiden syömiseen. Eilen kuitenkin koin valaistumisen hetken yrittäessäni kolmantena päivänä peräkkäin varata aikaa YTHS:n lääkärille: numero on tuutannut varattua maanantaista asti. Varmasti pysynkin loitolla lääkäristä, kun en saa sitä edes kiinni.

Pop goes the Weasel!

Torstaina teimme smana asunnon ATK-pojan kanssa kasvissosekeittoa. Ruoanvalmistuksesta on tullut hauskaa yhteistä puuhastelua ja vastuu jakautuu Marsun ja DK:n välillä osapuilleen prosenttiluvuin 60-40. Marsu maustaa, mittaa aineet, kantaa vastuun ja jakaa tehtäviä, D-K pilkkoo, pesee ja huolehtii lihojen ja siipikarjan kypsentämisestä paistinpannulla. Täten on valmistettu jo monta herkullista ateriaa Marsun siskon ja äidin neuvoja soveltaen.

Tänä viikonloppuna ruoanlaitto on kuitenkin jäänyt kovin vähäisksi, sillä ystäväpiirissä vietetään erään toimikunta-aktiivin ja sammakkotoverin syntymäpäiviä. Eilen saatiin maistella herkullisia leivonnaisia vastaanotolla mainitun toverin kotona, tänään taas on vuorossa ravintolaillallinen isohkolla joukolla Hienossa Paikassa. Syominen on hauskinta silloin, kun ruokaa syödään tyylikkäistä astioista sievät vaatteet päällä keskustellen samalla kepeistä ketään loukkaamattomista aiheista. Tästä tulikin mieleeni, että tänään ei ole vielä syöty ollenkaan lounasta. Vieläköhän sitä keittoa on jäljellä?

Random S*it

Pikainen huomio: suklaanhimon tyydyttäminen illalla on paljon vaikeampaa kuin aamulla. Testasimme asian eilen ja tänään D-K:n lähisukulaisten lähettämillä belgialaisilla konvehdeilla. Söimme eilen elokuvaa katsellessa ainakin kolme jyrsijään ilman mitään haittavaikutuksia. Tänään aamiaisen jälkiruoaksi nautittu valkosuklaapäällysteinen pähkinäkreemitäytteinen konvehti sen sijaan riitti aiheuttamaan kummallekin vältavan suklaaähkyn. Pitkään aikaan ei ole tehnyt näin vähän mieli suklaata. Hämmentävää.

Terveelliset elämäntavat eivät kuitenkaan vielä uhkaa ainakaan Marsua, joka löysi taannoin lähikaupan pakastekaapista leivitettyjä mozzarellatikkuja. Niitä on tietysti pakko kokeilla: leivitettyä juustoa on nähty viimeksi Unkarin-lomalla liki vuosi sitten. Harmi, että enää ei tule käveltyä siinä määrin kuin hamassa menneisyydessä vaihto-opiskelijana, jolloin leivitettyä mitätahansa saattoi syödä joka päivä. Linjavikoja olisi paljon väehmmän, jos työmatka olisi vaikka parikin kymmentä kertaa sen mittainen kuin nyt.

Nyt pittää kai lähtiä töihin katselemaan sähköposteja; ennen yhtä tulen kuitenkin vielä kotiin ja laitan juustot uuniin. Namiti.

We be nice to them, if they be nice to us

Data-Kurre ei taaskaan ole kotona ja vietän jälleen lauantaipäivää itsekseni. Tällä kertaa D-K:n suunta on erääseen eteläsuomalaiseen teollisuuskaupunkiin, missä hän osallistuu huumeidenkehittämispäiville. Marsu jää kotiin, menee töihin ja saa omaa aikaa. "Ja niin oli hyvä."

Tajusin eilen jotain syvällistä, jonka kirjoitan nyt tähän. Minusta nimittäin alkoi tuntua siltä, että aikuisuus on muiden asioiden muassa ainakin sitä, että tekee itse muille enemmän palveluksia kuin muut tekevät itselle. Roudasin käsikärryillä patjakääröjä majoitustilaan lumikinoksessa ja mietin, osaisiko kukaan patjojen käyttäjistä yhtään arvostaa heidän eteensä näkemääni vaivaa. Tuntemattomia ihmisiä, ja minä käytän kallista korvaamatonta aikaani - aikaa, jolloin olisin voinut olla jo kotona - heidän hyväkseen. En ollut vihainen enkä katkera - mikä oli tavallaan ihme, sillä kello läheni jo viittä, enkä ollut missään välissä saanut lounasta enkä edes välipalaa - vaan pohdin vain itsekseni, mitä patjojen käyttäjät ajattelisivat teostani: ymmärtäisivätkö, että mieluummin autoin heitä kuin olin auttamatta, vai suhtautuisivatko kylmän yliolkaisesti ah niin altruistiseen eleeseeni?

Kotiin tullessa aikuisuuden määritelmäni sai lisävahvistusta, kun sisällä lämpimässä Internetiä ulkoa opetellut asuinkumppanini oli kaikessa rauhassa askarrellut itsekseen monta tuntia; tömisteltyäni lumet saappaista ja ripustettuani kissahatun naulakkoon sain ensi töikseni ryhtyä laatimaan itselleni lounasta. Vältin kuitenkin perheriidan syömällä välipalaksi kaksi omenaa, mistä olen hyvin ylpeä. Hauskinta oli, että jutellessani illalla puhelimessa mies koversi kaksi omenaa tyhjiksi ja valmisti meille herkullisen uuniomenajälkiruoan pelastaen samalla ihmissuhteensa ja voittaen jälleen sydämeni puolelleen.

Tänään en taaskaan jaksanut laittaa ruokaa vain itselleni, joten söin lounaaksi tähteitä. Vinkkinä kaikille: pussimuusi ei ole enää seuraavana päivänä erityisen herkullista, ja "rapeat seitifileet" eivät muutu yhtään rapeammiksi jääkaapissa elmukelmun alla. Jälkiruoaksi marsipaania - kuiva-ainekaapin perukoilta löytyi vielä edellisen Itä-Euroopan vierailun jämiä, ja koska se yksi poika, jonka kanssa asun, ei ollut kieltämässä, söin kaikki kolme jäljellä ollutta isoa marsipaanikonvehtia. Tulos: pisztáciás on hyvintä ja mogyorós vähiten hyvää, mutta silti parempaa kuin keskiverto suomalainen marsipaani, johon aina lorotetaan tonni karvasmantelia. Ihmeellistä, miten ne eivät muka osaa.

Paas soittain se viä kertaalleen, Kalevi

Oltuani liki kaksi kuukautta kaksin päänsisäisten ajatusteni kanssa olen tullut siihen tulokseen, että kirjoittaminen kannattaa aina. Suunnittelin opettelevani pitämään merkinnät säännöllisinä ja tarpeeksi lyhyinä, ettei stressi vapaa-ajan viettämisestä tietokone sylissä kasvaisi kohtuuttomaksi. Lisäksi päätin valita blogin kehykseksi sellaisen aiheen, joka varmasti säilyy elämässäni ajankohtaisena pitkään - mieluiten useampia vuosia - ja johon en takuulla kyllästy.

Loppujen lopuksi se oli yllättävän helppoa.

Pidemmittä metailuitta suoraan aasiaan. Kaksion seinät sulkevat nyt sisälleen onnellisen ja sopusointuisen Jyrsijät-Projektin, joka viettää laatuaikaa paljolti samoin tavoin kuin aina ennen muuttoakin - kyhjöttämällä huoneen vastakkaisilla seinustoilla kumpikin oman sylikoneensa kanssa. Varsinkin Data-Kurre saa paljon omaa aikaa kotona Marsun ollessa töissä kantamassa kattiloita vaihto-opiskelijoille. Niinpä oli oikeastaan varsin iloinen yllätys, että Data-Kurre kutsuttiin koko lauantaipäiväksi remontoimaan vanhan pehmomiekkailutoverinsa uutta perheasuntoa ilman velvoitetta ottaa Marsua mukaan. Niinpä koko iloinen pitkä päivä kului pikku askareissa ja askarteluissa, joiden tekeminen on hauskinta itsekseen: legosurfailua Internetissä, kenkälaatikon päällystämistä somalla kukkatapetilla ja imurointia (sic!).

Kivaa oli myös saada kylään Helmipöllö, jonka kanssa on aina hauska praakata ja purkaa sydäntään. Tällä kertaa jutustelu sujui leppoisasti karjalanpiirakkalautasen ja hedelmäsalaattikulhon ääressä. Karjalanpiirakat tekivät samalla Marsun lounaan virkaa, sillä tänään ei tehnyt mieli laittaa ruokaruokaa vain itselleen. Neljä piirakkaa munavoin kanssa riitti hyvin täyttämään Jyrsijän vatsan; jälkiruoaksi nautittiin itsetehtyä hedelmäsalaattia, jossa vain ananas tuli purkista. Kaiken lisäksi jääkaapista löytyi vispikermatetra, jonka viimeinen käyttöpäivä vaani uhkaavan lähellä. Sehän oli suorastaan välttämättä vaahdotettava hedelmien kylkiäiseksi.

Illalla Projektimme on jalkautumassa kylään kauempana tiilitalossa asuvien ystävien luo. Vaikka omasta saunavuorosta maksetaankin huikeat 4 euroa kuussa, varsinkin Marsu saunoo mielellään edelleen vanhojen maankiertäjätoverien kanssa. Syyt tähän ovat osin perin itsekkäitä: toki ystävien kanssa rupattelu ja kuulumisten vaihto on oikein mukavaa, mutta melko paljon painavat myös pariskunnan toisen puoliskon leipomukset ja muut herkut. Kuulin huhun, jonka mukaan tänään olisi tarjona marjapiirakkaa. Tieto on mentävä tarkistamaan paikan päälle. Kiitos kutsusta.