Pikainen huomio: suklaanhimon tyydyttäminen illalla on paljon vaikeampaa kuin aamulla. Testasimme asian eilen ja tänään D-K:n lähisukulaisten lähettämillä belgialaisilla konvehdeilla. Söimme eilen elokuvaa katsellessa ainakin kolme jyrsijään ilman mitään haittavaikutuksia. Tänään aamiaisen jälkiruoaksi nautittu valkosuklaapäällysteinen pähkinäkreemitäytteinen konvehti sen sijaan riitti aiheuttamaan kummallekin vältavan suklaaähkyn. Pitkään aikaan ei ole tehnyt näin vähän mieli suklaata. Hämmentävää.
Terveelliset elämäntavat eivät kuitenkaan vielä uhkaa ainakaan Marsua, joka löysi taannoin lähikaupan pakastekaapista leivitettyjä mozzarellatikkuja. Niitä on tietysti pakko kokeilla: leivitettyä juustoa on nähty viimeksi Unkarin-lomalla liki vuosi sitten. Harmi, että enää ei tule käveltyä siinä määrin kuin hamassa menneisyydessä vaihto-opiskelijana, jolloin leivitettyä mitätahansa saattoi syödä joka päivä. Linjavikoja olisi paljon väehmmän, jos työmatka olisi vaikka parikin kymmentä kertaa sen mittainen kuin nyt.
Nyt pittää kai lähtiä töihin katselemaan sähköposteja; ennen yhtä tulen kuitenkin vielä kotiin ja laitan juustot uuniin. Namiti.
keskiviikko 30. tammikuuta 2008
lauantai 26. tammikuuta 2008
We be nice to them, if they be nice to us
Data-Kurre ei taaskaan ole kotona ja vietän jälleen lauantaipäivää itsekseni. Tällä kertaa D-K:n suunta on erääseen eteläsuomalaiseen teollisuuskaupunkiin, missä hän osallistuu huumeidenkehittämispäiville. Marsu jää kotiin, menee töihin ja saa omaa aikaa. "Ja niin oli hyvä."
Tajusin eilen jotain syvällistä, jonka kirjoitan nyt tähän. Minusta nimittäin alkoi tuntua siltä, että aikuisuus on muiden asioiden muassa ainakin sitä, että tekee itse muille enemmän palveluksia kuin muut tekevät itselle. Roudasin käsikärryillä patjakääröjä majoitustilaan lumikinoksessa ja mietin, osaisiko kukaan patjojen käyttäjistä yhtään arvostaa heidän eteensä näkemääni vaivaa. Tuntemattomia ihmisiä, ja minä käytän kallista korvaamatonta aikaani - aikaa, jolloin olisin voinut olla jo kotona - heidän hyväkseen. En ollut vihainen enkä katkera - mikä oli tavallaan ihme, sillä kello läheni jo viittä, enkä ollut missään välissä saanut lounasta enkä edes välipalaa - vaan pohdin vain itsekseni, mitä patjojen käyttäjät ajattelisivat teostani: ymmärtäisivätkö, että mieluummin autoin heitä kuin olin auttamatta, vai suhtautuisivatko kylmän yliolkaisesti ah niin altruistiseen eleeseeni?
Kotiin tullessa aikuisuuden määritelmäni sai lisävahvistusta, kun sisällä lämpimässä Internetiä ulkoa opetellut asuinkumppanini oli kaikessa rauhassa askarrellut itsekseen monta tuntia; tömisteltyäni lumet saappaista ja ripustettuani kissahatun naulakkoon sain ensi töikseni ryhtyä laatimaan itselleni lounasta. Vältin kuitenkin perheriidan syömällä välipalaksi kaksi omenaa, mistä olen hyvin ylpeä. Hauskinta oli, että jutellessani illalla puhelimessa mies koversi kaksi omenaa tyhjiksi ja valmisti meille herkullisen uuniomenajälkiruoan pelastaen samalla ihmissuhteensa ja voittaen jälleen sydämeni puolelleen.
Tänään en taaskaan jaksanut laittaa ruokaa vain itselleni, joten söin lounaaksi tähteitä. Vinkkinä kaikille: pussimuusi ei ole enää seuraavana päivänä erityisen herkullista, ja "rapeat seitifileet" eivät muutu yhtään rapeammiksi jääkaapissa elmukelmun alla. Jälkiruoaksi marsipaania - kuiva-ainekaapin perukoilta löytyi vielä edellisen Itä-Euroopan vierailun jämiä, ja koska se yksi poika, jonka kanssa asun, ei ollut kieltämässä, söin kaikki kolme jäljellä ollutta isoa marsipaanikonvehtia. Tulos: pisztáciás on hyvintä ja mogyorós vähiten hyvää, mutta silti parempaa kuin keskiverto suomalainen marsipaani, johon aina lorotetaan tonni karvasmantelia. Ihmeellistä, miten ne eivät muka osaa.
Tajusin eilen jotain syvällistä, jonka kirjoitan nyt tähän. Minusta nimittäin alkoi tuntua siltä, että aikuisuus on muiden asioiden muassa ainakin sitä, että tekee itse muille enemmän palveluksia kuin muut tekevät itselle. Roudasin käsikärryillä patjakääröjä majoitustilaan lumikinoksessa ja mietin, osaisiko kukaan patjojen käyttäjistä yhtään arvostaa heidän eteensä näkemääni vaivaa. Tuntemattomia ihmisiä, ja minä käytän kallista korvaamatonta aikaani - aikaa, jolloin olisin voinut olla jo kotona - heidän hyväkseen. En ollut vihainen enkä katkera - mikä oli tavallaan ihme, sillä kello läheni jo viittä, enkä ollut missään välissä saanut lounasta enkä edes välipalaa - vaan pohdin vain itsekseni, mitä patjojen käyttäjät ajattelisivat teostani: ymmärtäisivätkö, että mieluummin autoin heitä kuin olin auttamatta, vai suhtautuisivatko kylmän yliolkaisesti ah niin altruistiseen eleeseeni?
Kotiin tullessa aikuisuuden määritelmäni sai lisävahvistusta, kun sisällä lämpimässä Internetiä ulkoa opetellut asuinkumppanini oli kaikessa rauhassa askarrellut itsekseen monta tuntia; tömisteltyäni lumet saappaista ja ripustettuani kissahatun naulakkoon sain ensi töikseni ryhtyä laatimaan itselleni lounasta. Vältin kuitenkin perheriidan syömällä välipalaksi kaksi omenaa, mistä olen hyvin ylpeä. Hauskinta oli, että jutellessani illalla puhelimessa mies koversi kaksi omenaa tyhjiksi ja valmisti meille herkullisen uuniomenajälkiruoan pelastaen samalla ihmissuhteensa ja voittaen jälleen sydämeni puolelleen.
Tänään en taaskaan jaksanut laittaa ruokaa vain itselleni, joten söin lounaaksi tähteitä. Vinkkinä kaikille: pussimuusi ei ole enää seuraavana päivänä erityisen herkullista, ja "rapeat seitifileet" eivät muutu yhtään rapeammiksi jääkaapissa elmukelmun alla. Jälkiruoaksi marsipaania - kuiva-ainekaapin perukoilta löytyi vielä edellisen Itä-Euroopan vierailun jämiä, ja koska se yksi poika, jonka kanssa asun, ei ollut kieltämässä, söin kaikki kolme jäljellä ollutta isoa marsipaanikonvehtia. Tulos: pisztáciás on hyvintä ja mogyorós vähiten hyvää, mutta silti parempaa kuin keskiverto suomalainen marsipaani, johon aina lorotetaan tonni karvasmantelia. Ihmeellistä, miten ne eivät muka osaa.
lauantai 19. tammikuuta 2008
Paas soittain se viä kertaalleen, Kalevi
Oltuani liki kaksi kuukautta kaksin päänsisäisten ajatusteni kanssa olen tullut siihen tulokseen, että kirjoittaminen kannattaa aina. Suunnittelin opettelevani pitämään merkinnät säännöllisinä ja tarpeeksi lyhyinä, ettei stressi vapaa-ajan viettämisestä tietokone sylissä kasvaisi kohtuuttomaksi. Lisäksi päätin valita blogin kehykseksi sellaisen aiheen, joka varmasti säilyy elämässäni ajankohtaisena pitkään - mieluiten useampia vuosia - ja johon en takuulla kyllästy.
Loppujen lopuksi se oli yllättävän helppoa.
Pidemmittä metailuitta suoraan aasiaan. Kaksion seinät sulkevat nyt sisälleen onnellisen ja sopusointuisen Jyrsijät-Projektin, joka viettää laatuaikaa paljolti samoin tavoin kuin aina ennen muuttoakin - kyhjöttämällä huoneen vastakkaisilla seinustoilla kumpikin oman sylikoneensa kanssa. Varsinkin Data-Kurre saa paljon omaa aikaa kotona Marsun ollessa töissä kantamassa kattiloita vaihto-opiskelijoille. Niinpä oli oikeastaan varsin iloinen yllätys, että Data-Kurre kutsuttiin koko lauantaipäiväksi remontoimaan vanhan pehmomiekkailutoverinsa uutta perheasuntoa ilman velvoitetta ottaa Marsua mukaan. Niinpä koko iloinen pitkä päivä kului pikku askareissa ja askarteluissa, joiden tekeminen on hauskinta itsekseen: legosurfailua Internetissä, kenkälaatikon päällystämistä somalla kukkatapetilla ja imurointia (sic!).
Kivaa oli myös saada kylään Helmipöllö, jonka kanssa on aina hauska praakata ja purkaa sydäntään. Tällä kertaa jutustelu sujui leppoisasti karjalanpiirakkalautasen ja hedelmäsalaattikulhon ääressä. Karjalanpiirakat tekivät samalla Marsun lounaan virkaa, sillä tänään ei tehnyt mieli laittaa ruokaruokaa vain itselleen. Neljä piirakkaa munavoin kanssa riitti hyvin täyttämään Jyrsijän vatsan; jälkiruoaksi nautittiin itsetehtyä hedelmäsalaattia, jossa vain ananas tuli purkista. Kaiken lisäksi jääkaapista löytyi vispikermatetra, jonka viimeinen käyttöpäivä vaani uhkaavan lähellä. Sehän oli suorastaan välttämättä vaahdotettava hedelmien kylkiäiseksi.
Illalla Projektimme on jalkautumassa kylään kauempana tiilitalossa asuvien ystävien luo. Vaikka omasta saunavuorosta maksetaankin huikeat 4 euroa kuussa, varsinkin Marsu saunoo mielellään edelleen vanhojen maankiertäjätoverien kanssa. Syyt tähän ovat osin perin itsekkäitä: toki ystävien kanssa rupattelu ja kuulumisten vaihto on oikein mukavaa, mutta melko paljon painavat myös pariskunnan toisen puoliskon leipomukset ja muut herkut. Kuulin huhun, jonka mukaan tänään olisi tarjona marjapiirakkaa. Tieto on mentävä tarkistamaan paikan päälle. Kiitos kutsusta.
Loppujen lopuksi se oli yllättävän helppoa.
Pidemmittä metailuitta suoraan aasiaan. Kaksion seinät sulkevat nyt sisälleen onnellisen ja sopusointuisen Jyrsijät-Projektin, joka viettää laatuaikaa paljolti samoin tavoin kuin aina ennen muuttoakin - kyhjöttämällä huoneen vastakkaisilla seinustoilla kumpikin oman sylikoneensa kanssa. Varsinkin Data-Kurre saa paljon omaa aikaa kotona Marsun ollessa töissä kantamassa kattiloita vaihto-opiskelijoille. Niinpä oli oikeastaan varsin iloinen yllätys, että Data-Kurre kutsuttiin koko lauantaipäiväksi remontoimaan vanhan pehmomiekkailutoverinsa uutta perheasuntoa ilman velvoitetta ottaa Marsua mukaan. Niinpä koko iloinen pitkä päivä kului pikku askareissa ja askarteluissa, joiden tekeminen on hauskinta itsekseen: legosurfailua Internetissä, kenkälaatikon päällystämistä somalla kukkatapetilla ja imurointia (sic!).
Kivaa oli myös saada kylään Helmipöllö, jonka kanssa on aina hauska praakata ja purkaa sydäntään. Tällä kertaa jutustelu sujui leppoisasti karjalanpiirakkalautasen ja hedelmäsalaattikulhon ääressä. Karjalanpiirakat tekivät samalla Marsun lounaan virkaa, sillä tänään ei tehnyt mieli laittaa ruokaruokaa vain itselleen. Neljä piirakkaa munavoin kanssa riitti hyvin täyttämään Jyrsijän vatsan; jälkiruoaksi nautittiin itsetehtyä hedelmäsalaattia, jossa vain ananas tuli purkista. Kaiken lisäksi jääkaapista löytyi vispikermatetra, jonka viimeinen käyttöpäivä vaani uhkaavan lähellä. Sehän oli suorastaan välttämättä vaahdotettava hedelmien kylkiäiseksi.
Illalla Projektimme on jalkautumassa kylään kauempana tiilitalossa asuvien ystävien luo. Vaikka omasta saunavuorosta maksetaankin huikeat 4 euroa kuussa, varsinkin Marsu saunoo mielellään edelleen vanhojen maankiertäjätoverien kanssa. Syyt tähän ovat osin perin itsekkäitä: toki ystävien kanssa rupattelu ja kuulumisten vaihto on oikein mukavaa, mutta melko paljon painavat myös pariskunnan toisen puoliskon leipomukset ja muut herkut. Kuulin huhun, jonka mukaan tänään olisi tarjona marjapiirakkaa. Tieto on mentävä tarkistamaan paikan päälle. Kiitos kutsusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
